Yhdistys
   Yhteydet / Kontakter

   Tiedotteet

   Luottamushenkilöt
   Linkkejä

Sivu on ladattu 431 kertaa.

Kantatie 51 parannettava pian

KANTATIE 51 PARANNETTAVA PIAN - KESTÄVÄSTI, KEVYESTI JA TALOUDELLISESTI

Kansanedustaja Oras Tynkkynen (vihr) jätti eduskunnan puhemiehelle 25.4.2006 kirjallisen kysymyksen "Mitä hallitus aikoo tehdä vireillä olevan kantatie 51:n Kivenlahti–Kirkkonummi-välin taloudellisempien ja kestävämpien parantamis- ja toteuttamisvaihtoehtojen edistämiseksi?"

Myös Kirkkonummen vihreät katsovat, että Kt 51:n parantamiseksi tulee rohkeasti punnita nopeasti toteutettavat, edulliset ja ympäristölle sekä yhdyskuntarakenteelle ystävällisemmät toteutustavat.

"Vaihtoehtona 10 kilometrin pituiselle Kivenlahti–Kirkkonummi -moottoritielle kannattaisi selvittää uusien eritasoliittymien rakentamista ja nykyisen tien kunnostamista. Tolsan, Jorvaksen ja Sundsbergin eritasoliittymien kustannuksiksi on arvioitu noin neljä miljoonaa euroa. Vaikka todelliset kustannukset olisivat moninkertaiset arvioituihin verrattuna, olisi säästö huomattava sekä taloudellisesti että ympäristön kannalta." toteaa Oras Tynkkynen.

"Tieosalla on lukuisia yleisten ja yksityisten teiden liittymiä. Vain Kehä III:n liittymä on eritasoliittymä. Liikenne ruuhkautuu erityisesti työmatkaliikenteen huippujen aikaan, ja pääsy tielle on tällöin vaikeaa. Jorvaksen liittymän liikennevalot synnyttävät jonoja ja hidastavat kantatien liikennettä."

"Moottoritieratkaisu olisi kuitenkin tarpeeseen nähden raskas ja kallis. Hankkeen kustannusarvio on nykyisellä kustannustasolla 48 miljoonaa euroa. Moottoritiet ja niiden rakentaminen myös lisäävät autoilua ja sen päästöjä, tuhlaavat luonnonvaroja sekä aiheuttavat melua. Moottoritie haukkaisi palan tien vieressä sijaitsevasta Tolsaträsketin luontoalueesta ja lisäisi tien estevaikutusta. Kaavailtu yksi vihersilta eläimille ei yksin riitä ratkaisemaan ekologisen esteen ongelmaa. Moottoritie heikentäisi myös ihmisten sosiaalisia yhteyksiä tien etelä- ja pohjoispuolen välillä." esittää Oras Tynkkynen kysymyksessään.

"Kantatietä parantamalla säästetyt varat tulisi osoittaa Kirkkonummen kevytliikenneyhteyksien parantamiseen ja joukkoliikenteen kehittämiseen rakentamalla lisäraide Espoon keskuksesta Kirkkonummen keskustaan ja Siuntioon. Esimerkiksi neljä metriä leveän erillisen kevytliikenneväylän rakentaminen maksaa noin 125 000 euroa/km. Kantatie 51:n ekologisia yhteyksiä parantaville viherkansille ja väylän alituksille tulisi myös osoittaa varoja. Esimerkiksi moottoritietasoisen (Lohja–Lohjanharju) väylän ylittävä viherkansi maksaa noin 0,85 miljoonaa euroa." selvittää Oras Tynkkynen.

Kansanedustaja Tynkkysen kysymys kokonaisuudessaan alla ja myös löydettävissä eduskunnan verkkosivuilta www.eduskunta.fi

Lisätiedot:

Kirkkonummen kunnanhallituksen jäsen Kristo Savola (vihr.)

puh. 0400 619 689 kristo.savola@kirkkonummi.fi


19.05.2006


Takaisin tiedotteisiin

De Gröna i Kyrkslätt